Täältä voit lukea kirjoituksiani, joita on saatettu julkaista esimerkiksi Akita ry:n, Amerikanakita ry:n tai Suomen Shiba ry:n
jäsenlehdissä, tai suomentamiani artikkeleita kiinnostavista aiheista. Kirjoituksia tulee lisää sitä mukaa, kun saan niitä nettiin laitettua
tai jaksan kirjoitella. Jos sinulla on kysyttävää tai kommentoitavaa, yhteystietoni löytyvät yhteys-linkistä.
Tänään lisätty Akitan värit osat 1-3/3, joissa käsitellään brindle, punainen ja valkoinen väri kukin erikseen. Kuvia pyrin lisäämään myöhemmin
havainnollistamaan esitettyjä asioita.
Toinen lisäämäni artikkeli Shiboista ja muustakin on tänään valmiiksi saamani kirjoitus, joka lähinnä käsittelee shiban ja japanilaisten rotujen ominaisuuksia
NIPPO:n määritelmien ja ohjesääntöjen pohjalta. Esimerkiksi shiban värit ovat maailmanlaajuisesti kiisteltyjä, etenkin seesamin osalta. Tosiasia kuitenkin on,
että oikeita seesameita koiria on maailmanlaajuisesti todella vähän! Punainen koira, jolla on mustaa vain selässä, tai siis musta väri ei ole levittynyt koko
punaisen turkin alueelle 1:1 punaisen värin kanssa ei ole oikea seesami, vaan lähinnä huono punainen tai väärin värittynyt seesami.
Pahoitteluni mahdollisista tökeristä kirjoitusvirheistä, en vielä kerennyt oikolukemaan tekstiä.
Antoisia lukuhetkiä!